Lusikka kilahtaa kuppiin, kahvin tuoksu on vallannut koko toimiston. Vanha herrasmies istuu työpöytänsä ääressä silmäillen karanneen kloonin asiakirjoja – 015 on lähtenyt keskuksesta ilman lupaa.
”Tavallaan minä ymmärrän häntä”, sihteerikkö miettii, ”015 kasvatettiin Miu Tachibanan mahdolliseksi korvaajaksi. Tietenkin hän halusi astua näyttämölle, kun sana Miun karkaamisesta ehti hänen korviinsa.”
Ichijou pudistelee päätään. Heillä ei ole muita mahdollisuuksia kuin päästä Miusta. Vanhemmat eivät halua Miun varmuuskopiota turhaan. Mikäli Miu elää, kopiolla 015 ei ole oikeutta ottaa hänen paikkaansa.
”Järjestä asia, Minami. Otan itse yhteyttä Hinaan.”
Pöydällä olevassa valokuvassa poseeraa hymyilevä lapsi rusetti päässään. 015 oli niin iloinen, kun vihdoinkin hänelle tuli jotakin oikeaa käyttöä. Hän tapasi vihdoinkin isin ja äidin.
Puruglyn korvat heilahtavat, kun pöydällä oleva kännykkä pirahtaa soimaan. Eläkeläisnainen harppoo ripein askelin vastaamaan.
”Kyllä, tyttö on vielä täällä. Mutta minä en aio liata käsiäni, Ichijou.”
Ärtyneenä Hina lyö vanhalle kollegalleen luurin korvaan. Hän astelee huoneeseen, jossa yövieras koisii yhä patjallaan. Eeveen violetit silmät ovat tuimat, kun se seuraa Hinan liikkeitä tarkasti.
”En minä aio tyttöä tappaa, Sasu-pieni.”
Eevee ei usko Hinan sanoja. Se oli kuulostellut hetki sitten käytyä puhelinkeskustelua, vaikka olikin kuullut siitä vain Hinan osuuden. Hina kyykistyy ravistelemaan Miuta hereille, sillä tyttö olisi saatava nopeasti ulos hänen asunnostaan.
”Sinun on paettava ja unohdettava kaikki se hyvä, mitä sinulla oli.”
Miuta stressaa, kun Hina näyttää niin malttamattomalta. Mummeli naputtaa sormellaan pöytään ja vahtaa, kun lapsi mutustaa aamupalaa. Eeveelle ei ruoka puolestaan maittanut – Sasu taitaa olla niin epäileväinen Hinasta sen soiton jälkeen, että epäilee tädin yrittävän myrkyttää vieraansa.
”Ehkä minun pitäisi lähteä kotiin”, Miu tuumii pienellä äänellä.
Hina katsoo syvälle Miun silmiin pudistaen sitten päätään. Mutta miten nainen voisi kertoa lapselle, että ei, älä missään nimessä mene takaisin kotiisi. Siellä joku on jo ottanut sinun paikkasi, ja jos sinä menet sinne, jompikumpi teistä joutuu mahdollisesti kuolemaan.
”Kuulehan, tyttö”, Hina koettaa kuulostaa letkeältä, ”sinulla on jo pokémonkin! Mikset lähtisi kokeilemaan siipiäsi? Niinhän muutkin kymmenvuotiaat Diamandiassa tekevät.”
On totta, että Miu haluaisi lähteä pokémonmatkalle Shoutan tavoin. Mutta… mutta tuntuu pahalta jättää äiti ja isi näin. Vaikka he olivatkin salanneet Miulta tärkeitä asioita, ei Miu voisi silti ikimaailmassa vihata heitä. Hehän antoivat Miulle kaiken, mitä Miu tarvitsi – kodin, lämmön, rakkauden, ravinnon, lahjoja, jopa oman pokémonin. Olisi itsekkään kakaran kitinää vieläkin väittää vihaavansa heitä.
Kun Miu on kertonut Shoutasta ja kateudestaan pojan itsenäisyyttä kohtaan, Hina tietää välittömästi, mihin tarttua. Mummeli uskottelee, että Miu voisi saada vielä ystävänsä kiinni, jos lähtisi jo tänään Neon Routen kautta Topaz Towniin.
”Ennätät sinne ennen pimeäntuloa, jos lähdet nyt”, hän hymyilee, ”miksi antaa sille pojalle niin pitkä etumatka?”
Sasu ei tiedä, mitä ajatella. Se aavistaa kyllä, että mummeli yrittää johdatella Miuta, mutta onko se Miun parhaaksi vai pahaksi? Ja miksi Sasu edes piittaa? Eeveehän voisi yhtä hyvin lähteä omille teilleen ja elää omaa elämäänsä, tehdä mitä sitä huvittaa tehdä. Ei sen ole pakko olla lapsenvahti.
Mutta Sasu ei ole sellainen pokémon.
Sasu on vastuuntuntoinen.
Eikä Sasu-paralla oikein ole muutakaan tekemistä tässä ihmisten harmaassa maailmassa.
”Ihan oikeasti, isi! Sasu karkasi!” Miu parkuu.
Ja juuri Sasun karkaaminen soitti hälytyskelloja Eisuke Tachibanan päässä. Eisuke tietää, ettei Sasu ihan syyttä lähtisi Miun luota… miksi siis nyt? Tappeliko Miu jopa Eeveensä kanssa, kun sai tietää adoptiosta? Ei kai nyt sentään.
”Voisinko saada uuden pokémonin?” lapsi kysyy hymyssä suin.
Hän istuu nojatuolissa ja heiluttelee jalkojaan, hän odottaa innolla vastausta. Ihan Miun tyyppistä pyytää jatkuvasti jotakin – ainakin tyttö itse on entisellään.
”Katsotaan sitä sitten vähän myöhemmin, jos olet kiltti tyttö”, Eisuke iskee silmää.
”Jee! Kiitos, isi!” 015 riemuitsee.
015 ei ole koskaan saanut mitään itselleen. Kaikki on aina ollut Miun, hänen koko elämänsä ja sen ihmiset.
”Tämä on niin jännää!” hän tuumii innostuneena.
On kiva olla joku, joka on virallisesti olemassa. Tähänhän voisi vaikka tottua!
Lämmin kesätuuli pyyhkäisee hiuksia lapsen kasvoilta. Hän parantaa rusettinsa asentoa ja astuu ensimmäisen merkittävän askeleen, askeleen ulos kotikaupungistaan Lazulitesta. Sasu tepastelee vähän lapsen takana. Vaikka se haluaa uskotella itselleen, ettei sitä yhtään kiinnosta, pokémon nuuhkii silti uteliaana kesäistä ilmaa. Jossakin kauempana joku aloitteleva kouluttaja harjoittelee taistelemista Furfrounsa kanssa, kouluttajan äiti katselee meininkiä vierestä.
”Eikö me mennäkään?” Sasu kysäisee.
Miu on seisahtunut. Tyttö rutistaa Plusle-reppunsa olkaimia pienissä nyrkeissään ja tytön voi huomata jopa tärisevän vähän. Hän ei ole koskaan saanut poistua Lazulitesta, tämä on hänen ensimmäinen kertansa, kun hän lähtee kaupungista muuten kuin isin auton kyydissä.
”Älä huoli, Sasu. Kyllä me pystytään tähän.”
Tuolla jorinalla tyttö kerää rohkeutta vain itselleen, kyllä Sasu sen tietää. Askel ja toinen ja menoksi. He lähtevät kulkemaan Neon Routen hiekkaista tietä pitkin päämääränään Topaz Townin satamat.
Miu ja Sasu mutustavat eväitä, jotka Hina oli ystävällisesti pakannut heille mukaan. Ympärillä pyörii Lillipup, jolle Miu on antanut jo monta palaa voileivästään, mutta koiranpentu ei tunnu jättävän heitä rauhaan niin kauan, kun ruokaa piisaa.
”Onkohan Shouta jo Topazissa? Tai päässyt jo mantereelle?” Miu miettii harmistuneena haukaten vielä viimeisen palan leivästään.
”Evvv!”
Tyttö havahtuu ajatuksistaan, kun kuulee Eeveensä murisevan kiukkuisena. Tuo Lillipup on ryöstänyt loput Sasun osuudesta ja nyt pokémon on valmiina kostamaan. Eevee rauhoittuu kuitenkin aika nopeasti, ja painautuu takaisin istumaan. Ärhäkkä pörheys häntäkarvoissakin tasaantuu – ihan turhaa tapella mokoman rakin kanssa, niinhän?
”Älä ole tuollainen luovuttaja, Sasu! Se varasti sinun ruokasi!” Miu toruu startteriaan.
Sasu huokaisee. Ei tässä ole mistään niin hienosta kysymys kuin luovuttamisesta ja syvimmästä luonteenladusta, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei ruoka palaa takaisin, vaikka miten tappelisi. Lillipup veti sen jo parempiin suihin.
”Sasu, Tail Whip ja Tackle!”
Niin. Miu sitten päätti, että Sasu ei voi antaa eväitä ryöstelevän hauvan olla rauhassa, vaan sen kanssa on pakko alkaa tapella. Sasu huiskauttelee jälleen taistelun tiimellyksen vuoksi pörhistynyttä puuhkahäntäänsä ja taklaa sitten kevyehköä koiranpentua.
”Heeeei, älä nyt viitsi! Minä halusin vain vähän syötävää!” Lillipup, äänestään päätellen naaraspuolinen, puolustaa tekosiaan Sasulle.
Lillipup ei ehdi puolustautua, kun Sasun sunnasta tulee jo Covet – valitettavasti pennulla ei ole mitään tavaraa, mitä voisi samalla varastaa, Covetilla kun pystyisi siihenkin. Lillipupin mielestä Covet oli epäreilu huijausisku. Se näyttää kieltään ja juoksee Neonin tiestä kauempana olevaan pitkään ruohikkoon.
”Ääääh, sinne meni. Tylsää!” Miu henkäisee turhautuneena.
Sasu on vain iloinen, ettei voimia tarvitse tuhlata enempää merkityksettömään otteluun.
Koska Eevee tietää kokemuksesta, että juuri silloin, kun pitäisi jaksaa jatkaa, ei ehkä pystykään.
Ne traumaattiset tapahtumat kirvelevät sitä yhä.
Monesti Miu on katsellut Diamandian karttaa, eikä tie Lazulite Cityn ja Topaz Townin välillä näytä kovin pitkältä. Mutta kun hän nyt kävelee sitä pitkin omin pikku jaloin… niin. Miu kokee tulleensa jollakin asteella petetyksi, koska vaikka aurinko heittelee jo viimeisiä säteitään, Topazin pikkukaupunkia ei vieläkään näy. Kiukku kasvaa lapsen mielessä ja isovarpaassa hiertää rakko.
”Ihan tyhmää!” Miu parahtaa ja heittäytyy tienviereen istumaan.
Hän kellahtaa makuulle ja katselee illanpunaista taivasta. Muutama pilvenhattara liikuskelee ylhäällä, mutta on silti aika kirkasta. Sasu istahtaa siivosti tielle. Itse asiassa Eeveen tassuihinkin tämä käpöstely jo vähän pistelee, muttei otus ole päästänyt mitään valituksen tapaistakaan suustaan. Toisin kuin Miu, joka ulisee tällä hetkellä oikein urakalla.
”Isi ja äiti ovat varmasti nyt tosi huolissaan minusta”, Miu höpisee, ”itse asiassa he varmasti katuvat katkerasti, että salasivat minulta totuutta niin pitkään! Ihan oikein pitää niitä vähän huolessa!”
Sasu ei osaa ajatella asiaa noin. Se tuumaa, että vanhemmat ajattelivat varmasti vain Miun parasta. Ja nyt tyttö käyttäytyy lapsellisesti ja itsekkäästi, tuntematta lainkaan häpeää.
Matka jatkuu. Reitti ympärillä on täysin hiljentynyt. Siinä missä Lazuliten päässä Neon Routea viihtyi paljon kouluttajia ja herkkuja kerjääviä, hylättyjä pokémoneja, ei täällä näkynyt ketään. Mitä pidemmälle hiekkatietä asteli, sen vähemmän näkyi liikettä. Miukin on lopettanut ulisemisen. Tytön jalkoihin sattuu yhä, mutta hetki sitten hän on pelästynyt pahemman kerran puusta pyrähtänyttä raakkuvaa Murkrowia, joka vei ajatukset turhautuneesta kiukusta pelkoon.
”Sasu, kävele hitaampaa”, Miu pyytää.
Kuten muistatte, alussa Sasu käveli Miun takana – nyt se ei enää jaksa odottaa, koska tytön vauhti on laskenut suoranaiseksi matelemiseksi. Eevee seisahtuu hetkeksi niin, että sen kouluttaja saa käveltyä sen rinnalle.
”Toivottavasti niitä kamalia lintuja ei ole enempää”, tyttö puhelee, ”muistaakseni Murkrowit tuovat jopa epäonnea. Sellaista me tässä vähiten tarvitaan!”
Tuosta Eevee on samaa mieltä, tämä koko reissu vaikuttaa jo valmiiksi hieman epäonniselta. Vilunväreet kiipivät Miun selkäpiitä, hän hieroo käsivarsiaan lämpimikseen.
”Veh-eh!!”
Se oli kivulias älähdys, tyttö seisahtuu katsomaan pokémoniaan.
Ja seuraavaksi Miu havaitsee, että Sasu arastaa takatassuaan, josta valuu verta.
Joku on hajottanut lasipulloja tielle, eikä kaksikkomme huomannut niitä kyllin ajoissa. Ei ole ollenkaan tavatonta, että aikuisten valvovaa silmää pakenevat teinit juopottelevat Neon Routen siimeksessä.
”Anna, otan sen pois”, Miu koettaa sanoa rauhallisella äänellä, mutta Sasupa paljastaa tytölle hampaansa perääntyen.
Eevee ei luota, että Miu osaisi ottaa lasin pois sen tassusta kyllin hellästi, todennäköisesti tumpelo aiheuttaisi sille vain lisää kipua. Miu koettaa kaapata pokémonin syliinsä, mutta Eevee linkuttaa taaksepäin kiukkuinen ilme naamallaan.
”Äääh, no”, Miu miettii pyöräyttäen silmiään, ”jos lupaan, etten koske tassuun? Jos vain otan sinut syliin? En halua kulkea yksin!”
Tuohon Sasun oli suostuminen, ja Eevee jatkaa matkaansa pikkutytön sylissä. Aika epätasaista kyytiä.
Ichijou viimeistelee päiväänsä toimistossaan, kun hänen sihteerinsä Minami astelee sisälle. Muutoin Ichijou sivuuttaisi sihteerikön sanomiset ja pyytäisi asian siirtämistä seuraavalle päivälle, mutta nyt kyse on vakavasta asiasta.
”Alkuperäinen on jälleen hylännyt korvausvaateet. 20 miljoonaa ei riitä hänelle tai hänen perheelleen.”
”Ahnetta porukkaa!” Ichijou ärähtää iskien nyrkkiä pöytään.
Virheitä on tehty ja nyt ne olisi korjattava. Mukaan lukien vaikea, hyvin vaikea sopimusrikkomus ja siihen liittyvä korvausvaade. Ichijou antaa luvan yhdistää Alkuperäistä koskevan puhelun hänen henkilökohtaiseen kännykkäänsä, olisi puhelu miten tärkeä hyvänsä, hän ei jää kymmenen jälkeen illalla tänne enää pyörimään – hänen vaimonsa odotti häntä kotiin jo kuudeksi. Minami näyttää pahoittelevalta, nyökkää ja poistuu huoneesta. Hetken päästä Ichijoun hopeakantinen kännykkä piriseekin jo.
”Amber Cityn biologinen keskus, Kazuma Ichijou puhelimessa.”
Pokémon Centerin läpinäkyvät liukuovet avautuvat ja Miu astelee haavoittunut Eevee sylissään aulaan. Tila on melko tyhjä, vain yksi noin keski-ikäinen nainen nuokkuu punaisella, pehmustetulla odotuspenkillä. Jostakin kuuluu askelten kopinaa. Tyttö astelee tiskille ja painaa punaista nappia, josta voi kutsua hoitajan paikalle.
”Hetki vain!” kuuluu naisen ääni takahuoneesta.
Tiski on Miuta nenään asti, joten tyttö joutuu hieman kurkotella asettamaan Eeveensä tiskille makaamaan. Sasu ärähtää kiukkuisena ja pitää päänsä pystyssä, se haluaa seurata tapahtumia eikä olla mikään toipilas.
”Hyvää iltaa”, hoitaja hymyilee Miulle, ”toitko Eeveesi hoitoon?”
Miu sopertaa, että Sasun tassuun meni lasinsiru Neon Routella. Hoitaja pudistelee päätään.
”Niin… aika yleinen ongelma sielläpäin. Onneksi meillä täällä Topazissa on rauhallista ja siistiä.”
Nainen nostaa Eeveen hellästi syliinsä, Sasu uskaltaa viimein rentoutua vähän. Nainen sanoo, että ehkä olisi hyvä, jos Sasu jäisi yöksi toipumaan, sillä lasinsirpaleen lisäksi Eevee on selvästi väsynyt ja rasittunut.
”Tällä saat pokémonisi takaisin.”
Miu katselee ihmeissään korttia, jossa on numero 103. Se on eräänlainen tunnistenumero, joka yhdistää hoitoon jätetyn pokémontiimin kouluttajaansa. Aamulla Sasu voisi taas hyvin.
”Mutta minne minä menen?” Miu huokaisee.
Hän on istahtanut naisen viereen penkille. Miu tietää, että hänen äitinsä Pokémon Centerissä Lazulitessa oli myös yöpymisosasto kierteleville kouluttajille, mutta tämä Topazin hoitokeskus on huomattavasti pienempi. Tyttö käpertyy sikiömäiseen asentoon penkille ja laittaa silmänsä kiinni – ehkä tässä penkillä voisi nukkua, ehkä…
Puoliunisena Miu hymyilee, sillä hänestä tuntuu hyvältä ja turvallisesta. Äiti silittelee hänen hiuksiaan hellästi.
”Ei herätä vielä”, hän mumisee tarttuen äitinsä käteen.
”Hei, tyttö, herätys nyt.”
Ääni ei kuulu Miun äidille. Tyttö raottaa vihertävänruskeita silmiään ja näkee Pokémon Centerin kattolaatat. Ja vieraan naisen kasvot. Tyttö pomppaa istumaan vähän hätääntyneenä ja tajuaa nopeasti olevansa edelleen Topaz Townin hoitokeskuksessa. Punatukkainen nainen naurahtaa hyväntuulisesti Miun nopealle reaktiolle.
”Oletko kouluttaja? En silti suosittele nukkumaan odotushuoneessa.”
”Sinähän nukuit itsekin! Kun minä tulin tänne, sinä nukuit tässä penkillä!”
Nainen kertoo nimekseen Eriko. Hän oli odottanut, että hänen Aipominsa Millette tulee kuntoon. Nyt Millette voi taas hyvin, ja Eriko on lähtemässä kotiin. Hän tarjoaa Miulle yösijaa, Pokémon Centerin seinällä oleva digitaalinen kello näyttää 01:44.
”Nuoret eivät ole niin kivoja edes pikkukaupungissa, että jättävät suojaamattomat kukkarot rauhaan”, Eriko huomauttaa osoittaen Miun reppua.
”Ethän sinä aio ryöstää minua?” tyttö kysyy kulmiensa alta.
Eriko nauraa taas – ei hän aio, ei tietenkään. Kenellä aikuisella nyt olisi käyttöä pikkulapsen taskurahoille?
Miu lähtee naisen mukaan, vaikka häntä on usein varoitettu vieraista ihmisistä.
Ensin Hina, nyt Eriko. Mitäs sen jälkeen?
Hän astelee Erikon perässä Topazin kapeita, mukulakivisiä katuja. Tähän aikaan yöstä kylässä ei ole mitään elämää, vain vaimea tuuli puhaltaa mereltä. Talot on rakennettu tiilistä ja niiden katot ovat matalia. Miu on nähnyt noita taloja usein, onhan hän perheineen kulkenut autolla Topaz Townin läpi. Mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun Miu todella on tässä kylässä.
”Aaiiip! Pompom!” Millette kirkuu.
Aipom kulkee matkaansa talojen kattoja pitkin. Vikkelä pokémon jää välillä odottelemaan emäntäänsä sekä Miuta, jotteivät ihmiset jäisi pahasti jälkeen. Sitten se taas jatkaa äänekästä matkantekoaan.
”Shh, Millette! Ihmiset nukkuvat kesäisin ikkunat auki!” Eriko toruu pokémoniaan.
”Pooommmhhhh”, Aipom huokaisee myöntyväisesti.
Eriko avaa talonsa puisen oven. Rakennus on samanlainen kuin muutkin, joita Miu näki matkallaan Pokémon Centeristä tänne. Matalakattoinen, tiilirakenteinen, yksikerroksinen ja melko pieni. Millette napauttaa hännän käpälällään valot asuntoon, ihmiset riisuvat kengät jaloistaan.
”Teen sinulle pedin sohvalle”, Eriko hymyilee, ”istu sen aikaa vaikka pöydän ääressä”.
Miu nyökkää hiljaa ja istahtaa alas. Millette pomppii tytön vierelle irvistäen isosti, Miuta tuon apinapokémonin hammasrivistö vähän inhottaa.
Niin röyhkeä Miu ei sentään ole, että olisi kehdannut ruinata syötävää ennen nukkumaanmenoa. Nyt tyttö makaa sohvalla peiton alla vatsa kurnien ja miettii päivän tapahtumia. Koko adoptioasia, kloonihässäkkä ja matkaaminen pois tutusta ja turvallisesta Lazulitesta ovat saaneet tyttösen pään niin pyörälle, ettei hän oikein itsekään tiedä, mitä ajatella. Tekeekö hän oikein vai väärin? Pitäisikö hänen palata isin ja äidin luo? Etsivätkö he häntä jo? Miu ei tiedä.
Eisuke ja Kokone koputtavat Miun ovelle. Aamu on jo pitkällä ja aurinko korkealla. Miu herää unestaan makeasti haukotellen, vanhemmat astuvat huoneeseen.
”Harmi, että Sasu lähti”, Kokone pahoittelee, ”mutta isi ja äiti ovat ostaneet sinulle uuden kaverin!”
”Oikeasti?!” tyttö innostuu silmät intoa hohtaen.
Hän potkii peiton yltään, pomppaa seisomaan ja kirmaa halaamaan vanhempiaan. Eisukella on kädessään poképallo, jota mies nyt ojentaa tyttärelleen.
”Pidä siitä parempaa huolta, ettei se karkaa”, isukki sanoo lempeästi.
Miu ottaa poképallon ja pyyhkäisee sen kiiltävää kuorta toisella kädellään. Tytön sydän pamppailee innostuksesta.
”Avaa vain, se on tosi söpö!” äiti rohkaisee lasta.
Poképallo avautuu punaisen valon saattelemana. Miun edessä istuu hymyilevä Meowth. Kissa nostaa tassuaan ja naukaisee suloisesti. Kolikko kissapokémonin otsalla kimmeltelee. Miu kaappaa kevyen kissapokémonin heti halaukseensa ja kiittää vuolaasti vanhempiaan.
”Olin ihan… olin ihan varma, ettette anna minulle enää uutta pokémonia Sasun karkaamisen jälkeen…” hän nyyhkyttää ilon kyyneliä.
Eisuke silittää Miun hiuksia. Tottahan toki he luottavat Miuun. Ehkä Sasu oli sittenkin epäluotettava luonteeltaan? Ehkä se löysi tyttöystävän ja karkasi kadulle sen kanssa? Jotain sellaisia lapsellisia syitä vanhemmat puhelevat Miun mielialan kohottamiseksi.
”To-toivottavasti Sasu on onnellinen siellä, minne sitten menikin!” tyttö hymyilee kyyneltensä läpi herttaisesti.
Meowth aistii teeskentelyä Miun käyttäytymisessä, eikä se oikein tiedä, kuinka lapsen kanssa tulisi olla. Vanhemmat ovat jättäneet pokémonin kahdestaan lapsen kanssa, lapsi lukee innolla omia päiväkirjamerkintöjään.
”Aivan, Shouta on Miun luokkatoveri, niinhän se olikin”, tyttö höpisee päiväkirja kourassaan.
Meowth hiippailee kohti ovea, mutta lapsi tulee kaappaamaan sen syliinsä. Säikähtäneenä kissa kynsäisee arvet Miun käteen. Vaikka Meowth oli valmistautunut siihen, että tuo herkän oloinen lapsi alkaisi parkua, Miu vain hymyilee. Hymyilee ja potkaisee kissapokémonin vasten huoneen seinää.
”Kuules nyt, pokémon. Jos sinä satutat minua, minä satutan sinua. Meidän pitää tulla hyvin toimeen, että äiti ja isi ovat onnellisia.”
Kissa nousee tassuilleen katsoen lasta pelokkaasti arvioiden. Miu virne muuttuu jälleen pirteäksi, energiseksi lapsenhymyksi.
”Sinä tarvitset nimen, olemmehan sentään parhaat ystävät. Miten olisi… hmmm… Tua? Se olisi söötti!!”
Ja tähän Meowthin, anteeksi, Tuan on tyydyttävä.
Noin 15 kilometrin päässä Topazin pikkukaupungissa Miu avaa silmänsä uuteen kirkkaaseen kesäpäivään. Kermainen lohikeiton tuoksu tunkeutuu tytön nenään, kurina vatsassa yltyy.
”Huomenta”, Eriko toivottaa, ”kelpaisiko neidille kermapohjainen kalakeitto?”
”Joo! Kelpaa!” Miu vastaa vesikielellä.
Samassa hän saakin jo eteensä kipollisen höyryävää soppaa, jota hän alkaa nälkäisenä välittömästi lusikoida. Eriko lupaa antaa Milletten Mun mukaan, kun Miu lähtee hakemaan Sasua Pokémon Centeriltä. Ihan vain sen varalta, jos joku kouluttaja päättäisi haastaa Miun taikka villipokémon hyökkäisi kimppuun. Olisipa jotakin millä puolustautua.
”Kiitos, tosi kilttiä!”
Vaikka Topaz Town olikin yöllä kuin aavekaupunki, nyt torilla käy hulina. Raa’an kalan haju ei miellytä Miuta, mutta tyttö nauttii eloisasta tunnelmasta. Ihmisiä istuu pikkuruisilla, kotoisilla terasseilla kahvikupillisten ääressä, joukossa on myös paljon noille ihmisille kuuluvia pokémoneja.
”Veeeeh!” Sasu haukottelee.
Miu kuulee meren kohinaa ja lähtee juoksemaan äänen suuntaan, Eevee pinkaisee tytön perään.
”Paljonpa sulla riittää hommaa tuossa pikkulikassa!” Millette hekottaa Sasulle.
”Meriiiii! Merimerimerimeriiiiiii!” kuuluu jo innokas kirkuna rantakalliolta.
”Totta”, Sasu hymähtää Aipomin kettuilulle, ”minkäs tekee”.
Keskipäivän kirkkaat auringonsäteet saavat kohisevan meren kimmeltämään satumaisesti. Sasu seisahtuu Miun jalkoihin, tuuli pieksee kasvoja. Mutta Sasun silmät hohtavat ihmetystä, ihastelua.
Sasu ei ole milloinkaan nähnyt mitään noin kaunista.
Kaksi nuorta poikaa astelee Ichijoun toimistoon. Nyt on tosikeinot kyseessä, kun on otetaan rikollisten taidot käyttöön.
”Tsuki, Tsume”, Ichijou aloittaa painavasti, ”mikäli 014 palaa kotiinsa ja löytää sieltä numeron 015, me olemme todellisissa ongelmissa. Vanhemmat eivät hyväksyisi sitä.”
Vaaleatukkainen ottaa harmaalta laboratorionjohtajalta valokuvan, jossa on ruskeatukkainen pikkutyttö sylissään ärsyyntyneen näköinen, violettisilmäinen Eevee.
”Tuokaa hänet minulle vahingoittumattomana. Sitten voimme vaihtaa 014 takaisin paikalleen. Numerolla 015 on selvästi läksyt lukematta…”
Kommentti: Tsuki ja Tsume ovat hahmoja vanhasta tarinastani, jota kirjoitin vuodesta 2007 vuoteen 2010. Osa teistä tunteekin heidät. :3
Tuntuu, että tässä saagassa on kolme tarinan tasoa. Miun taso, numeron 015 taso sekä se suurempi skaala, jossa esimerkiksi Ichijou toimii. Saa nähdä, milloin tasot leikkaavat toisensa.
Kommentit