Silloin nuori Eevee oli maannut löytökodin häkissä hiljaa jo päiviä, melkein liikahtamatta. Sen haavat oli sidottu, tulehduksesta rähmineet silmät hoidettu ja tassuihin oli laitettu suojaksi töppösukat, mutta kärsimys ei ollut vieläkään tiessään. Violettisilmäinen Eevee huomasi, kuinka näiden päivien saatossa moni ihminen valitsi seurakseen jonkun söpön ja hyväkuntoisen pokémonin, jonka sitten vei kotiinsa lemmikikseen. Mutta tämä pokémon ei edes halunnut tuollaista onnea, sitä ei enää kiinnostanut elämä ollenkaan. Se oli menettänyt sen ainoan asian, jota oli koskaan halunnut puolustaa.

 

Mutta jos… jos sille vain annettaisiin uusi mahdollisuus, niin silloin se olisi kiltti ja sopeutuva.
Ihan varmasti olisi.

 

Millette hörppii mehua lasista kuin ihmisolento konsanaan. Aipom on pyrkinyt varastamaan Sasunkin syötävät, mutta tällä kertaa Sasu ei ollut yhtä huolimatoin kuin Neon Routen Lillipupin kanssa. Eriko neuvoo parhaillaan Miulle, kuinka tyttö voisi lähteä Topaz Townista kohti Amberia. Suurikokoinen Diamandian kartta on levitetty keittiön pöydälle.
”Menet keskustorilta lähtevää tietä pohjoiseen ja saavut hyvin pian satamaan, sieltä Iron Bridgelle. Silta on pitkä, mutta pääsithän sinä ihan omin tassuin tänne Lazulitestakin, kyllä sinä pärjäät.”
Miu nyökkäilee täynnä tarmoa – Amber Cityssä, tarkemmin sanottuna Amberin biologisessa keskuksessa, häntä odottavat vastaukset. Vastaukset niihin kysymyksin, joihin äiti ja isi eivät varmasti tahdo vastata. Tyttö nousee pöydän äärestä ja kiittää Erikoa kaikesta huolenpidosta, jota on saanut osakseen.
”Älä siitä huoli”, punatukkainen sanoo letkeästi, ”meillähän oli aika kivaa, eikö?”

 

Vielä ennen kuin Miu puikkelehti kesäiseen iltaan, ehti Eriko antaa hänelle lahjaksi kaksi pyydystyspalloa. Toinen niistä on tavallinen poképallo, toinen vähän parempi, sinikuorinen Great Ball. Kunnon kouluttajallehan ei yksi pokémon riitä, joten Miu saisi pian yrittää hommata Sasulle tiimikaverin.
”Voisin heti koettaa napata jonkun”, Miu tuumii kävellessään, ”Shoutalla on varmaan jo muitakin pokémoneja Ossianin lisäksi!”
Sasu nuuskii ilmaa, jossa tuoksuu meri ja kesä. Ihmisiä pyörii edelleen kylällä, mutta vähemmän kuin silloin aamutuimaan. Topaz todellakin rauhoittuu iltaa myöten.
”Sasu, stop. Stop, stop, stop!” Miu keskeyttää Eeveen mietteistään.
Tyttö osoittaa kolmen Wingullin joukkiota. Linnut tappelevat kuivahtaneen näköisestä leivänkannikasta keskenään ja pitävät varsin isoa meteliä. Eevee tietää, mitä on tulossa.
”Napataan joku noista”, Miu virnistää, ”Sasu, Tackle!”
Eevee juoksee kohti lintuja ja saakin taklattua niistä yhtä. Kaksi muuta kohoavat äkkiä siivilleen, toisella niistä leipäpala suussaan, ja lähtevät livohkaan. Paikalle jäänyt yksilö kiroaa lajitoveriensa epäreilun käytöksen ja mulkaisee sitten Sasuun:
”No mitä sä tahdot?”
Sasu ei kuitenkaan jää juttelemaan, vaan käyttää uudelleen Tacklea. Tästä suivaantuneena Wingull nousee lentoon, kastelee Eeveen likomäräksi Water Gunilla ja lentää pois. Märässä turkissa satamakylän kylmä tuuli tuntuu ikävältä, ja Sasu pyrkii pörhistelemään itseään kuivemmaksi.
”Ihan tyhmää, tulkaa takaisin!” Miu huutaa turhautuneena lokkien perään.

 

Yritys hyvä kymmenen.

 

Tunnelmalliset katuvalot syttyvät, kun aurinko on painumassa piiloon tältä päivältä. Vaikka Topazin kyläkeskusta on jo hiljainen, satamassa riittää vilskettä. Lihaksikkaat merimiehet pokémoneineen kantavat säkkejä aluksiinsa, nosturit rahtaavat suuria metallikontteja. Miu katsoo tätä huuli pyöreänä – hän ei ole ikinä nähnyt näin fyysistä työntekoa läheltä.
”Hei, varos nyt vähän, kakara! Oot lastausalueella”, yksi mies ärähtää, Poliwhirl sen vierellä on ilmeestä päätellen yhtä ärsyyntynyt.
”Oi, anteeksi.”
Miu luikkii vähän syrjemmälle, mutta seuraa silti silmä kovana meininkiä. Sasu on puolestaan fiksumpi, sillä se koettaa paikantaa tietä Iron Bridgelle. Mitä nopeammin he pääsevät Amber Cityyn, sen nopeammin koko tämä typerä matka on ohi… eikö niin?

 

Juuri, kun Sasu on äkännyt oikean suunnan ja koettaa saada Miun huomion, tyttö on saanut päähänsä taas yrittää pokémonin nappaamista. Tällä kertaa kyseessä on Starly, joka nokkii jotakin sataman kivetysten välistä hyvin keskittyneesti. Sasu vilkaisee nuorta emäntäänsä väsähtäneellä katseella, joka sanoiksi puettuna kuuluisi kutakuinkin et-ole-tosissasi.
”Asennetta, Sasu, asennetta! Sand Attack!”
Eevee pölläyttää tomua Starlyn naamalle, mutta lintu ei ole tästä moksiskaan – Keen Eye, siis. Se mulkaisee nuoreen urokseen raivostuneena, rääkäisee, nousee siivilleen ja hyökkää. Isku tulee korkealta ja kovaa, Sasusta tuntuu siltä, että se voisi oksentaa kaiken Erikolla syöneensä ruoan kivetykselle.
”Hehe, se ei karkaa kuten ne Wingullit! Hyvä, no, Sasu… Covet!”
Eevee saa iskettyä Starlyn maahan, mutta lintu rääkyy entistä korviavihlovammin ja pyristelee jälleen ilmaan. Uusi isku, Sasuun pistää. Miu heittää Staryä poképallolla ja punainen valo nielaisee pikkulinnun pallon sisään. Poképallo kolahtaa maahan, pyörähtää, pyörähtää… ja avautuu.
”Turha toivo!” Starly sähähtää valmistautuen jälleen hyökkäykseen.
”Äääääähhhh! Miksi se tuli pois?!” Miu polkee jalkaa.

 

Starly on kevyestä painostaan huolimatta yllättävän vahva. Sen jokainen isku tuntuu koko kehossa, mutta Sasu on päättänyt osoittaa vähän luonnetta. Starly on selvästi kokenut ottelija, kuten monet villipokémonit ovat. Ne ovat tottuneet tappelemaan ravinnosta, elintilasta ja kaikesta muustakin. Mutta Sasu ei lannistu.
”Vielä Tackle!”
Eevee keskittyy, paikantaa Starlyn korkeuden ja iskee. Kovasta huudosta päätellen taklaus osui arkaan kohtaan ja Miu heittääkin lintua jo Great Ballilla. Sasu tuijottaa huohottaen maassa heiluvaa palloa ja huomaa, että lintu jää sen sisälle.

 

Eikä Sasu ole asiasta kovinkaan iloinen.
Miksi tuollaisen ärsyttävän tirpan pitää olla sen ensimmäinen tiimikaveri?

 

Miu poimii pallon varovasti kätösiinsä ja pyyhkäisee sen sinistä kuorta. Leveä hymy kohoaa lapsen kasvoille.
”Sasu, me saatiin Starly! Jee!”
Eevee koettaa näyttää iloisemmalta ihan vain Miun vuoksi, vaikka sillä on silti vähän paha aavistus, millaiseksi persoonaksi tuo lintu oikein osoittautuu. Kun Miu päästää Starlyn ulos pallostaan, se on niin väsähtänyt ja äkäinen, että lapsi päättää ottaa sen saman tien takaisin. Luojan kiitos.

 

Taputusta.

 

”Hienosti taisteltu”, nuori nainen kehaisee taputtaen käsiään yhteen, ”sisukasta menoa on ainoa ilo katsella”.
Miu ja Sasu katsovat tulijaan hyvin kysyvästi. Kuka, mitä, miksi? Nainen tarjoutuu maksamaan kaksikollemme jotakin pientä satama-alueen pubissa, ja miksipä Miu siitä kieltäytyisi. Hänhän tykkää ilmaisista asioista ja huomiosta.

 

Nainen ei esittele itseään, mutta hän näyttää piirustuskansiotaan. Hän piirtää muotokuvia satamassa kulkeville ihmisille tienaten niistä kymmenisen lanttia per teos. Mutta Miulle hän on piirtänyt ilmaiseksi. Miu ihastelee, kuinka elävästi taiteilija on saanut Starlyn ja Sasun taistelun piirrettyä. Sasu näyttää valppaalta, sen häntä on hurjan pörhistynyt. Omasta kuvastaan Miu ei sano mitään, sillä hän näyttää kuvassa tyhmältä huutavalta lapselta, joka on ihan pihalla tapahtumista. Ehkä se vastasi todellista tilannetta, ehkä ei. Sasunkin mielestä kuva on hyvä.
”Minne olet matkalla? Oletko pokémonkouluttaja?”
”Jotakin semmoista”, Miu vastaa vähän vaivaantuneena.
Hän heiluttelee jalkojaan, sillä istuu itselleen aivan liian korkealla baarijakkaralla. Tarjoilijamies tuo taitelijatytölle ison tuopin olutta, Miulle kuplivaa sitruunalimonadia. Vaikka taiteilija oli muuta luvannut, Sasu-parka ei saa mitään.
”Mitä he juhlivat?” Miu kysyy vähän arasti viitaten ryyppääviin merimiehiin.
”Ei kai mitään”, nainen kohauttaa olkiaan, ”korkeintaan työpäivän päättymistä. Täällä on aina tällaista.”
”Fiona!” pöytään tunkeva karvainen mies örveltää ja istuutuu tuttavallisesti taitelijanaisen vierelle.
Miu seuraa, miten miehen käsi hivelee baskeripäisen naisen reittä ja räävitön huumori lentää. Taitelijanainen naurahtaa tyttömäisesti peittäen suunsa kädellään.
”Tässä on Miu, hän on aloitteleva pokémonkouluttaja!” taitelija, ilmeisesti nimeltään Fiona, esittelee päähenkilömme seuralaiselleen.

 

Miu ei tykkää tästä paikasta.
Ja juuri siksi hän pomppaa jakkaralta, kulauttaa limsan loppuun, kiittää Fionaa ja poistuu piirustus kädessään.
Jostakin syystä lapsi ahdistui silmittömästi, ja Sasu aisti sen kyllä.

 

Askeleet kalahtelevat siltaan, kun kaksikkomme on lähtenyt kulkemaan sitä pitkin. Tuuli pieksee yhä kovemmin vasten kasvoja, ja se tuntuu vain yltyvän yltymistään. Sillan kävelytieosuutta valaisevat lamput hohkaavat kylmää valoa mustuvaan yöhön, kasvaneet aallot kuohuvat alapuolella. Mutta Miu on päättänyt, ettei aikoisi yöpyä satamassa. Hän ei tykännytkään sen ihmisistä tai tunnelmasta, ja hän halusi nopeasti Amber Cityyn. Sasu puolestaan on niin uupunut ottelustaan Starlyä vastaan, että se seisahtuu hetkeksi ja jää puuskuttamaan. Vastatuuli tekee kulkemisesta hyvin rankkaa noin pienelle otukselle.
”Sasu, oletko kunnossa?” Miu kysyy, mutta lapsen ääni hukkuu merituulen pauhinaan.
Tonk, tonk, tonk, klang, klang, klang. Hän astelee terävin askelin Eeveensä luokse ja tarjoaa tälle poképallon suojaa. Sasu kuitenkin pudistaa päätään kieltäytymisen merkiksi, sillä se ei halua jättää Miuta kulkemaan yksin yöllä tällaiseen paikkaan. Mutta syliin se suostuu.

 

Tua katselee, miten sen uusi omistaja selailee muotilehtiä ja raksittaa mieluisten vaatteiden viereen kuulakärkikynällä. Melkoiset toivelistat. Meowth on ollut varuillaan tuosta lapsesta siitä asti, kun ihminen potkaisi sitä. Kasvattajan luona kissa oli aina saanut ystävällistä kohtelua, eikä se ollut osannut ollenkaan aavistaa, että joku ihminen saattaisi käyttäytyä tuolla tavalla.
”Ihihihi, ihan loistavaa!” Miu kierii lattian mattoa pitkin.
Hän pysähtyy mahalleen, mutta jää kikattamaan. Tuaa moinen käytös karmii.
”Et sinä pitkälle pääse, Miu. Isosisko löytää sinut vielä, ja sitten… sitten…”

 

”… sinä olet mennyttä!”

 

Sade on alkanut ropista vasten siltaa. Ensin vettä tuli harvakseltaan, mutta nyt sade on yltynyt. Tuuli puskee yhä kovemmin Miuta vasten, kun hän likomärkä Eevee sylissään puuskuttaa kohti pohjoista. Muutama auto ajaa välillä ajokaistaa, mutta kukaan ei huomaa viluista lasta.
”Veh?” Sasu kysyy huolestuneena.
”Meidän on pakko päästä Amberiin”, Miu puree huultaan, ”kyllä tämä tästä! Shoutakin varmasti pärjäisi!”
Sasu arvelee, että Shouta mahtaa olla vähän kokeneempi maailman suhteen kuin Miu, mutta mistäpä Eevee voisi olla varma. Uros pyristelee pois sylistä, sillä kokee olevansa valmis taas kävelemään omin jaloin. Miu vaihtaa syliinsä Plusle-reppunsa, nyt kun Sasu on antanut sille tilaa. Tyttö toivoo, etteivät vanhemmilta varastetut tärkeät adoptiopaperit ole ennättäneet vettyä, mutta hän ei viitsi vielä tarkistaa asiaa.
”Eevee, eev!”
Pokémon on huomannut kaukana loistelevat kaupungin valot. Miu päästää huojentuneen hengähdyksen ja sanoo, että loppumatka voitaisiin vaikka juosta. Amber Cityn Pokémon Centerillä voi varmaankin yöpyä, ja lämmintä yösijaa kaksikkomme juuri nyt eniten kaipaa.

 

Saavuttuaan Pokémon Centeriin Miu aivastaa niin kuuluvasti, että kaikki aulassa oleskelevat ihmiset ja pokémonit käännähtävät häneen päin. Nenästä valuu senttien räkänoro, jonka lapsi pyyhkäisee epäsivistyneesti käteensä. Paheksuvista katseista huolimatta Miu hiippailee jonottamaan vuoroaan tiskille, jolla asioi tällä hetkellä joku mustatukkainen nuori mies.
”Flareon ja Quilava, ole hyvä”, hoitaja sanoo ja ojentaa miehelle kaksi tavallista poképalloa.
Mies kiittää lyhyesti ja poistuu, jolloin Miu nostaa Sasun tiskille ja Starlyn Great Ballin sen vierelle.
”Anteeksi, kauanko menee hoidattaa tiimini?” hän kysyy tiskin takana olevalta naiselta.
”Aamulla voit hakea.”
Miu saa jälleen muovisen kortin, jota vastaan hän voi myöhemmin noutaa tiiminsä. Tällä kertaa kortissa lukee 232. Hoitaja kertoo myös, että ilmaiset yösijat kouluttajille löytyvät toisesta kerroksesta.
”Sateen takia meillä on kyllä aika täyttä, mutta voit käydä katsomassa, josko mahtuisit sekaan.”

 

Tsume vilkaisee sateiselle, mustalle taivaalle ja ärähtää. Hän kaivaa taskustaan tupakka-askin ja sytyttää yhden – ei hän yleensä polta, ei. Paitsi jos vituttaa. Hänellä oli ollut sangen mielenkiintoinen tehtävä kesken, mutta sitten Tsuki päättikin ottaa tämän pikkulikanjahtauskeikan paremman palkkion toivossa. Se tutkimuskeskuksen Ichijou vaikutti olevan aika syvässä liemessä, kun sellaisia rahoja tarjoaa.
”Hei, saako nukkua alakerran sohvalla, jos ylös ei mahdu?!” joku pikkutyttö meuhkaa.
Tsume vetää sauhut ja huokaisee. Tsuki olisi ihan hyvin voinut ryhtyä tähän yksinkin. Hoitaja selittää taustalla lapselle, että valitettavasti aulassa ei saa yöpyä. Ja sitten jokin lyhyt astelee Tsume ohitse ulos sateeseen.

 

Hetkinen-- se tehtävän likka!

 

Naps! Miu käännähtää hätääntyneenä ja näkee nuoren miehen. Mies on tarttunut häntä kädestä, pysäyttänyt hänen matkansa. Lapsi riuhtaisee kätensä pois ja perääntyy pari askelta. Epäilyttävä, epäilyttävä tyyppi… juuri tuollaisia ihmisiä äiti ja isi ovat käskeneet varoa.
”Totaaaa”, mies aloittaa pyöräyttäen suuria ruskeita silmiään, ”näin että sulla on Eevee!”
”Ni-niin?” Miu kysyy äänessään pelkoa.
Eevee? Miksi se tuota miestä kiinnostaa? Sade piiskaa maata, yksittäinen auto ajaa ohitse. Hiljaisuus Miun ja tuon miehen välillä on ahdistava, painavakin.
”Mä satun tietämään niistä aika paljon”, nuorukainen selittää, ”mullakin oli yksi. Kehitin siitä Flareonin, haluuks nähdä?”
Niin tietty! Tuo nuori mieskin on pokémonkouluttaja ja hän haluaa jutella pokémoneista! Miu nyökkää, tokihan sitä Flareon kiinnostaa. Tyttö kun on nähnyt kyseisen lajin edustajan vain kuvista ja televisiosta.
”En viitti sitä tässä sateessa päästää pallostaan, mennään jonnekin kuivaan paikkaan. Tulipokémonit vihaa sadetta.”

 

Ja niin Miu lähtee Tsumen perään.
Hyväuskoinen ipana.

 

Tyttö upottaa sateesta kohmeiset kätösensä Flareonin lämpimään turkkiin. Eeveen tulimuoto haukahtaa lempeästi, sen sinertävät silmät tuikkivat. Se on hyvin kesy, se jopa nuolaisee Miun jäistä poskea. He ovat erään paikallisen koulun katoksen alla. Myöhästä kellonajasta ja kesälomasta johtuen koulu on toki kiinni, mutta kyllä täällä saa oleskella – niin tuo mies ainakin vakuutti. Hän oli esitellyt itsensä hetki sitten Tsumeksi, tulipokémoneihin erikoistuneeksi kouluttajaksi.
”Onko tällä Flareonilla nimeä? Mitä muita pokémoneja sinulla on?” Miu kyselee innostuneena.
”Ääh, no, se on vain Flareon. Ja toinen on Quilava. Se on luonteeltaan kyllä aika aggressiivinen, niin en viitti antaa sun silitellä”, Tsume naurahtaa.
Miu ymmärtää tämän. Hänkin nappasi tänään uuden pokémonin, sen Starlyn, joka vaikuttaa olevan hieman… väkivaltainen. Tsume veikkaa linnun olevan vain kesyyntymätön.
”Odota hetki, mun kaveri soittaa.”
Miu jää halimaan pörheää tulikettua, kun Tsume katoaa kauemmas juttelemaan. Juttelemaan Miusta ja Miun kiikuttamisesta Ichijoulle.

 

”Ei hemmetti, tärppäsi, tärppäsi! Tsuki, alapa nyt raahautua tänne!”

 

”Psst, sinä! Hei, sinä!”
Pieni käsi sateesta viittoo Miuta luokseen. Miu vilkaisee sivusilmällä vielä Tsumeen ja kävelee hahmon suuntaan. Nurkalla on nuori tyttö sinisen sateenvarjon alla. Omituisia ihmisiä yksi toisensa perään. Tyttö tarttuu Miun käteen ja pyytää tulemaan mukaan, mutta sitten hän jo tempaisee juoksuun. Tyttö raahaa Miuta perässään kaatosateessa. Menee hetki, ennen kuin Miu saa riuhtaistua itsensä irti.
”Minne viet minua?!”
Tuulenpuuska heittää sateenvarjon tytön kädestä, ilmavirta levittelee hänen pitkää ruskeaa tukkaansa. Ahdistus velloo Miun sisällä – mitä tämä on?
”Sinä olet vaarassa”, tyttö lausuu monotonisesti.

 

Nuo sanat hän lausuu Miun omalla äänellä, Miun omilla kasvoilla.
Toinen kaksoisolento. Hän on surusilmäinen Miu.

 

---

Kommentti: Lyhyt paska, koska yritän totutella pitkästä aikaa kirjoittamaan muutakin kuin (haisevaa) gradua. :D