Muutoin liikkumattomassa maisemassa sade rummuttaa koulun pihaa. Miu koettaa kerätä ajatuksiaan nopeasti kasaan sanoakseen jotakin, mutta tällä hetkellä se on yllättävän vaikeaa. Miu ei ole sellainen lapsi, joka yleensä jäisi sanattomaksi, mutta nyt…
”En tiedä kuinka paljon sinä tiedät”, kaksoisolento sanoo lähes jäätävästi, ”mutta minä olen 011. Sinä lienet se kuuluisa 014?”
Tähän päähenkilömme nyökkää varovasti. Kaksoisolento tarttuu jälleen Miun käteen, tytöt juoksevat sateen halki. Kylmyys ja viima pistelevät heidän kasvojaan, mutta surusilmäinen kaksoisolento on päättäväinen.
”Tehtävän suorittaminen oli aivan käsissäsi, ja sinä-- argh! Rin, kuinka helvetin typerä sinä voit olla?!”
Blondi rikoskumppani raivoaa nuorukaiselle, jonka esittelimme edellisessä luvussa Tsumeksi. Olkoon hän nyt siis myös Rin. Flareon pöydän alla luimistaa laajoja korviaan ihmisolentojen raivolta, se haluaisi vain syödä ruokansa rauhassa.
”No näin pääsi käymään! Se likka vain katos johonkin, kun soitit mulle!”
Vaaleatukkainen mies, kutsukaamme häntä Tsukiksi, ärähtää kiukkuisena ja haroo sitten hiuksiaan. Pöydän alta kuuluu murinaa, kun Flareon koettaa puolustaa ruokakuppiaan tiimitoveriltaan Quilavalta.
”Älkää tekin jaksako”, Tsume tuhahtaa pokémoneilleen.
”Tässä on nyt isot rahat pelissä, Rin! Se lääkepamppu lupasi vielä ekstraa, jos nappaamme tytön ennen kuin hänen vanhemmilleen paljastuu jutun juju!”
Tsume tietää tämän. Mutta, tohelo ja huolimaton kun on, tyttö karkasi ja tehtävä jatkuu. Kännykkä pöydällä pirahtaa soimaan. Soittaja on Fiona Topaz Townista. Ei, ei se nyt auta Tsukia, että heidän tehtävänsä mahdollinen kohde on ollut aiemmin Topazissa. Tyttö on jo täällä Amberissa. Ja taas hukassa.
”Olet aina yhtä nopea raportoimaan, Fiona”, vaaleatukkainen tiuskaisee sulkiessaan puhelun.
Tsumeakin ärsyttää, Tsuki kun on niin rasittava suuttuessaan.
Mutta tätä tämä nyt on. Hänen elämänsä.
Ravintoloiden terasseilla on jonkin verran ihmisiä tupakalla tai kikattamassa lasit käsissään, mutta lähes kaikki tuntuvat olevan sisätiloissa sateensuojassa. Kaikki, paitsi Miu ja hänen kaksoisolentonsa, jotka kävelevät pitkin Amber Cityn katuja. Kengät ovat niin märät, että niistä kuuluu litinää joka askeleella ja Miu voi tuntea, miten vesi puristuu varpaiden väliin. Inhaa.
”Hei, tuota”, hän aloittaa varovasti, ”minne me ollaan menossa?”
”Piiloon.”
Tähän vastaukseen on tyytyminen. Ravintoloiden ja kauppojen valokyltit hehkuvat mustaa, märkää asfalttia vasten. Kaupungista puuttuu Miun mielestä kaikki kotoisuus: sellaiset kauniit rakennukset ja nätit tiet, joita Lazulitessa on. Tämä on paljon sydämettömämpi ja suurempi paikka.
Muutama henkilö on tullut kaksikkoa matkalla vastaan. Mitä lähemmäs määränpäätä tytöt tulevat, sen nuhruisimmiksi muuttuvat asunnot. Valokyltit eivät enää loistele. Huonokuntoisia rivitaloja ja niiden jatkeeksi jälkikäteen kyhättyjä huoneistoja, lautoja ikkunoiden edessä. Miu puristaa lujemmin häntä johdattavan tytön kättä.
”Pelottaako noin? Kohta ollaan perillä”, kaksoisolento lupaa väläyttäen pienen hymynkareen.
Ja sitten hän osoittaa jonkin matkan päässä olevaa kaksikerroksista taloa, jonka yläkerran ikkunasta kuultaa valoa pimeyteen. Tässä kaupunginosassa vain harva katulamppukaan toimii, bussipysäkitkin on potkittu murskaksi. Alue ei selvästi ole mikään Amberin ylpeydenaihe.
Talon kivijalassa on leveä mutta matala ikkuna, ilmeisesti kellariin. Kaksoisolento 011 avaa ikkunan tottuneesti ja sujahtaa sisälle kellarin pimeyteen. Miu pälyilee ensin vähän ympärilleen, mutta pujahtaa sitten toisen perässä alas.
”Anteeksi, olisi pitänyt varoittaa, että pudotus on aika korkea.”
Myöhäistä. Miu hieroo nyt kipeitä polviaan, jotka iskeytyivät pudotuksessa betonista lattiaa vasten, toisesta tihkuaa jopa vähän verta. 011 sytyttää kellarihuoneen kattoon valon, joka ensin räppii keltaisena, mutta alkaa sitten hohkata normaalisti. Nyt Miu viitsii katsoa ympärilleen. Huoneen nurkassa on ällöttävä patja, jonka päällä nukkuu möhömahainen Buneary. Seinät ovat kylmää betonia, samoin lattia. Kutakuinkin keskellä huonetta on matala puinen pöytä, jonka päällä on likainen lautanen ja valkoinen muovipussi.
”Ethän sinä vain asu täällä?” Miu kysäisee kaksoisolennoltaan vähän arasti.
”Eikö hienolle neidille kelpaa? Tämän enempää minulla ei ole.”
Miuta kiinnostaa, miksi 011 asuu näin kurjasti, eikö hänellä ole minkäänlaista perhettä? Hän ei silti viitsi kysyä siitä, mutta utelee sen sijaan, millä nimellä hänen tulisi toista tyttöä kutsua.
”Sano vain 011.”
”En minä voi kutsua ihmistä numerosarjalla!” Miu parahtaa vähän järkyttyneenä.
Yllättynyt, ensin jopa järkyttynyt ilme leviää kaksoisolennon kasvoille.
Kukaan, koskaan, ikinä ei ole koskaan sanonut hänestä mitään noin arvokasta.
Hän huokaisee, hymyilee ja avaa sitten suunsa:
”Chiri. Kutsu minua Chiriksi.”
Bunearyn nimi on Pjotr, ja se on Chirin pokémon. Tai, no, tavallaan. Kaveri ehkäpä? Ei pupulla ole minkäänlaista palloa. Miu on nukahtanut, tyttö on lopulta kelpuuttanut alustakseen Chirin likaisen patjan. Chirin mielestä Miu on itsekäs kakara. Miksi joku, jolla on hyvä koti ja vanhemmat, haluaisi lähteä? Pöydällä lojuu Miun Plusle-repusta kaivetut paperit, jotka ovat nyt kuivumassa. Kaikki on sateen jäljiltä hyvin vettynyttä, mutta asiakirjoista saa yhä selvää.
”En saa antaa Tsumen ja niiden löytää 014-- siis Miuta”, Chiri miettii hiljaa.
Hänen silmänsä kapenevat viiruiksi. Tätä tyttöä hän auttaisi, olisi miten hemmoteltu tahansa. Buneary tuijottaa Pluslelta näyttävää, pehmoista laukkua. Tuuppauksen voimasta reppu kaatuu kumoon kastellen lisää alaa.
”Mennään mekin nukkumaan”, Chiri kuiskaa ja sammuttaa valon.
Silloin tästä loukosta tulee sysimusta, ihan kuoleman värinen.
Miu havahtuu, kun Chiri vetää peiton hänen päältään. Jos tyttö haluaisi suihkuta, nyt olisi ainoa mahdollisuus siihen. Märistä hiuksista ja pyyhkeestä päätellen Chiri on jo käynyt pesulla. He kapuavat kellarista talon yläkertaan ja Miu hoksaa olevansa salaa toisten ihmisten asunnossa.
”Niin, he eivät tiedä, että minä asustelen kellarissa. Pitää olla varovainen. Nyt he ovat poissa, joten voimme käyttää suihkua.”
”Eikö se näy vesilaskussa, että täällä käy ylimääräinen asukas pesulla?”
Chiri kohauttaa olkiaan. Talon asukkaat ovat epämääräistä, riitaisaa väkeä, jotka elävät hieman yhteiskunnan harmaalla vyöhykkeellä. Liekö heillä aikaa kytätä vesilaskun suuruutta kaikelta siltä turpaan vetämiseltä?
Suihkun jälkeen tytöt suuntaavat ulos. Tämä päivä ei ole ruma eikä sateinen, ilma on raikasta ja aamuaurinko kirkastaa maisemaa. Ruohikko on kasteista. Mutta Miusta tuntui inhottavalta pukea edelleen eilisestä vähän kosteat vaatteet ylleen, vaikka tiesi, ettei hänellä nyt paljon mahdollisuuksia ollut. He lähtevät kohti Pokémon Centeriä hakemaan Sasua ja Starlyä.
”Ehkä on parempi, että minä haen ne? Jos se rikollinen odottelee sinua siellä valmiina nappaamaan”, Chiri tuumii.
”Kuka rikollinen?”
Niin, Chiri ei ole selittänyt Miulle oikein mitään. Ehkä tänään olisi sen aika.
Sasu tuntee voivansa taas hyvin, Pokémon Centerin henkilökunta tosiaan osaa hommansa. Mutta nyt Eevee on vähän huolissaan Miusta. Tytöllä on polvi verillä ja likaiset vaatteet… ja ennen kaikkea, hänellä on mukanaan Chiriksi kutsuttu kaksoisolento. Chirillä on pidemmät hiukset kuin Miulla, ja tyttö on pukeutunut yksinkertaisiin, harmaisiin housuihin ja vihreään T-paitaan.
”Ovatko Chiri ja Miu, tiedäthän, klooneja?” Eevee koettaa jutella vieraalle urospuoliselle Bunearylle.
”Hehän voisivat olla kaksosia?” pupu vastaa vähän välinpitämättömästi.
Mutta Sasu on huolehtijaluonne. Tietäen Miun tilanteen, Sasu pelkää, että kaksoisolennon kanssa liikkuminen herättäisi liikaa huomiota. Ja eivät tytöt ihan kaksosia voisi olla? Chiri on selvästi vähän vanhempi kuin Miu. Hyvin, hyvin samannäköiset siskokset, ehkä?
”Ostetaan sulle Minun! Näitä saa CutieCutieStylestä, niitä on kaikissa isommissa kaupungeissa!”
”E-eihän tuollaiseen pikkureppuun edes mahdu mitään”, Chiri koettaa kierrellä, ”eikä minulla ole yhtään rahaa”.
Miu tarjoutuu kyllä maksamaan. Tyttö on ilmeisesti saanut päähänsä, että heillä tulee olla yhteensopivat reput. Sasu pyöräyttää silmiään huokaisten – tämä on hyvin huono hetki tehdä kaveruutta kloonien kanssa! Heidänhän piti mennä Amber Cityn biologiseen keskukseen ja sitten lähteä takaisin kotiin? Vai onko Eeveeltä mennyt jokin ihan ohi?
”Vihaan ostoskeskuksia”, Chiri mutisee hermostuneena kenkiinsä katsellen.
Sasu on tytön kanssa ihan samaa mieltä, ihan typeriä paikkoja. Paljon ihmisiä, paljon turhaa tavaraa, paljon meteliä. Mutta Miu välttämättä haluaa hommata Chirille Minun-repun.
”Hyvä on, hyvä on! Jos me sitten heti lähdetään pois!”
”Jeeeeee!!” Miu iloitsee rutistaen kaksoisolentonsa tiukkaan halaukseen.
Chiri on selvästi vaivautunut moisesta hellyydenosoituksesta, ehkä hän ei pidä ihmisistä, jotka tulevat tuolla tavalla iholle? Miu nyt joka tapauksessa on vähän sellainen, no, tyhmä ja välitön.
Minun-repun lisäksi CutieCutieStylestä tarttui mukaan pienehkö rusetti, joka on samanvärinen kuin se, jota Miu pitää hiuksissaan. Miu yrittää laittaa rusetin Sasun kaulaan, mutta Eevee kieltäytyy kohteliaisuudesta paljastamalla hampaansa ja perääntyen – Sasu vihaa kiristäviä asioita.
”014, älä kiusaa sitä, pokémon-parkaa!”
”Minun nimeni on Miu! M-I-U!! Ei mikään 014!” tyttö raivostuu.
Pjotr-Bunary ratkeaa älyttömän väittelyn kunniaksi nauruun, mutta Sasua ei naurata yhtään. Ei yhtään. Miu joutuisi ongelmiin tätä myötä, kaksoisolentokin on ilmeisesti kaheli, kun ei osaa kutsua ihmisiä niiden oikeilla nimillä.
”Koetetaan tätä, Starly!”
Great Ball avautuu ja äkäisen näköinen tirppa materialisoituu joukkiomme eteen. Miu näyttää sille rusettinauhaa silmät hehkuen, mutta Starlykään ei tunnu innostuvan isommin. Se pöyhistää sulkiaan ja päästää ilmoille rumaakin rumemman rääkäisyn.
”Laita se Eeveelle, se on tuollainen lemmikkipokémon muutenkin”, Starly neuvoo ihmistä Sasuun vilkaisten.
”En minä halua sitä. Ja sitä paitsi Miu ei ymmärrä sinua.”
”Tiedän, tiedän. Tämä on typerää ajanhukkaa!”
Isi ja äiti ovat vieneet Miun ravintolaan. Se ei ole mikään elegantti paikka, muttei mikään rasvainen pikaruokapaikkakaan. Miu pitää erityisesti tämän paikan pöytäliinoista ja verhoista, ne tuovat tyylikkyyttä. Tua ja Kirin-Snubbullkin saavat olla mukana, sillä ravintola mainostaa itseään pokémonystävälliseksi. Tua ei pidä Kirinistäkään. Meowth on kiitollinen, kun saa hyvää ruokaa, mutta pinkki koirapokémon vain nirsoilee ja valittaa koko ajan kaikesta.
”Oletko jo päättänyt?” Kokone kysyy tyttäreltään, joka pitelee vielä ruokalistaa.
”Mmm, minä mietin”, Miu vastaa heilutellen jalkojaan.
Eisuke katsoo tytärtään vähän kummastuneena. He tulevat tänne pari kertaa kuukaudessa ja Miu ottaa yleensä aina saman annoksen, jossa on kauden pastaa, mausteista kastiketta sekä päälle ripoteltuja juustoja ja yrttejä. Mutta tällä kertaa Miu näyttää siltä kuin olisi tullut tähän ravintolaan ihan ensimmäistä kertaa.
”Mikähän olisi hyvää…”
”Yleensä pidät tästä”, Eisuke avaa viimein suunsa ja osoittaa listalta numeroa 25, Miun suosikkia.
”Kulta, älä viitsi! Ehkä hän haluaa kokeilla jotakin uutta. Kaikki eivät ole kuten sinä!” Kokone parahtaa.
Mutta se ilme, joka tytön kasvoille leviää, on pelonsekainen. Hänen silmänsä laajenevat ja hengitys salpautuu hetkeksi. Jotakin tuollaista Eisuke ehkä ounastelikin näkevänsä. Ja hän on hyvä koettelemaan ihmisiä.
No niin, 015, sinun olisi pitänyt osata tämä tilanne.
Sinä olet huono tytär nyt.
Miu on saanut päähänsä kokeilla uutta pokémoniaan Starlyä ottelussa. Hän on juuri nimennyt Starlyn Elviraksi, mutta iloisen hyväksynnän sijaan tirppa vain nakkeli niskojaan kuullessaan uuden kutsumanimensä. Koska muita potentiaalisia ottelukumppaneita ei ole tarjolla, Miu on päättänyt haastaa Chirin ja Pjotr-Bunearyn.
”E-en minä ole mikään kouluttaja! Si-sitä paitsi Pjotr ei ole varsinaisesti minun pokémonini, ei sillä ole palloakaan!” Chiri vastustelee ideaa.
”Älä ole nynny! Ja totta kai se on sinun, sinähän olet nimennytkin sen!”
011 mutrustaa suutaan – ehkä asia on niin, ehkä. Hän ei vain halua pitää Bunearyä omaisuutenaan vaan ystävänään, aika naiivia ja söpöä. Miu lähettää Elviran pupua vastaan, ja lintu odottaakin kiilto silmissään, että pääsisi ottelemaan. Pjotr vilkaisee ensin Starlyä, sitten Chiriä ja lopulta huokaisee. Ei se haluaisi ryhtyä tähän, ei se ole oikeastaan otellut koskaan.
”Aloitetaan! Elvira, Quick Attack!”
Vaikka lintu ei voisi vähempää kunnioittaa uutta kouluttajaansa, ottelusta se kyllä pitää! Starly nousee lentoon ja kiitää sitten ilman halki kohti Bunearyä. Pupu saa iskun keskivartaloonsa ja lentää kivusta huutaen kauemmas, mokoma ei ehtinyt edes tajuta, että nyt se todella alkoi.
”Voi ei, ääää, no, Pjotr, tee Pound!”
Uroskani pinnistää ylös, juoksee kohti Elviraa ja koettaa motata tätä tassullaan, mutta lintu väistää ja nokkaisee pupua otsaan. Into Miun sisällä kasvaa – hänhän voisi voittaa tämän, kun Chiri on niin huono!
Makoisan voiton jälkeen ehkä se häviö Shoutaa ja Ossiania vastaan ei enää kirvelisi.
”Okei, kunnon Tackle!” Miu käskee.
Ja Elvira tottelee. Mutta iskun saakin Pjotrin sijasta Chiri, joka syöksyy pokémonystävänsä suojaksi. Chiri älähtää, kun lintu iskeytyy hänen selkäänsä.
”Hei, ei tämä ole mikään hyvä pokémonottelu!” Miu parahtaa.
”Minähän sanoin, etten tahdo otella teitä vastaan! Idiootti!” Chiri huutaa takaisin.
Elvira pyöräyttää silmiään turhautuneena. Sekin olisi tahtonut voittaa, tämä on ihan tylsää. Sasu taas on sitä mieltä, että sekä Miu että Elvira ovat yli-innokkuudessaan vähän rasittavia eikä ketään saisi pakottaa pokémonotteluun vastentahtoisesti.
Miun mielestä Chiri on pelokas ja vainoharhainen. Kaupungilla ollessaan Chiri sai yhtäkkiä päähänsä, että heidän tulee välittömästi lähteä takaisin lähiön betonikellariin piiloon, ja niin he tekivätkin. Nyt he istuvat kylmässä kellarissa pokémoneineen, vaikka ulkoa kajastaa vielä ilta-aurinko. Kamalaa haaskausta.
”Miksi sinä olet Amber Cityssä?” Chiri kysyy.
Puhuessaan hän ei katso Miuun päin. Hän on keskittynyt selvittelemään takkua Bunarynsä turkista. Miu vastaa reippaasti, että on menossa etsimään vastauksia alkuperälleen Amber Cityn biologisesta keskuksesta. Tuon paikan nimen kuuleminen saa väreet Chirin selkäpiille.
”Älä mene sinne”, 011 sanoo vakavasti, ”minulla on sinulle kaikki vastaukset, mitä sinä haluat kuulla”.
Chiri on omituinen. Samaan aikaan hän on pelokas, synkkämielinen ja rauhallinen.
Aivan erilainen kuin Miu.
Kuinka he voivat olla samaa geeniä?
Sasu on voittanut rusettikiistan. Kun Elvira on tarpeeksi väsähtänyt kaikesta riehumisestaan, lintu on antanut periksi. Nyt se antaa Miun asetella rusettia päälakensa sulkiin.
”Tämä koko kuvio vaikuttaa vähän oudolta”, Elvira tokaisee Sasulle, ”oletko sinä tämän likan pelastava prinssi vai lastenvahti?”
Kummin vain, ihan sama, tuumii Sasu mielessään. Se tahtoisi vain päästä takaisin kotiin Lazulite Cityyn, koska tällainen reissaaminen ei sovi Miun kaltaiselle hemmotellulle ihmispennulle.
”Jos te ette aio koko Diamandian voimakkaimmiksi, minä häivyn. Jos aion olla ihmisen pokémon, haluan sellaisen kouluttajan, jonka avulla minusta tulee voimakas. Mihinkään nukkekotileikkeihin minulla ei liikene aikaa”, Elvira selittää tärkeänä.
Eevee on juuri sanomassa, että nukkekodiksi tämä olisi menossa, koska pian lähdettäisiin kotiin Miun vanhempien luokse… mutta sitten hän kuulee Chirin puistattavat sanat:
”Te ette voi noin vain palata sinne. Sinun paikkasi on viety jo, olen varma siitä.”
Kaikki tilassa olevat hiljentyvät nyt kuulemaan. Ja pian 011 jatkaa:
”Sinulla on tavallaan kaksoiskappale, varmuuskopio, numero 015. Hänet kasvatettiin sinuksi, hän opetteli sinun elämäsi ihmiset, asiat, sinun tapasi olla. Siltä varalta, että sinulle käy jotakin ennen kuin täytät 15. Se on sitä Ichijoun tuotetakuuta.”
”Mutta eihän sellaista tarvita, minä olen tässä ja minä voin hyvin! Minä olen oikea minä!”
Miu on pompannut seisomaan, hänen äänensä on hätääntynyt ja lapsenkädet ovat puristuneet tiukasti nyrkkiin. Chiri kuitenkin vain pudistaa päätään pahoittelevasti.
Miuta ei enää tarvita.
Kommentti: Olen hidas pääsemään alkuun tämän saagan kanssa. u_u Mutta nyt on Chiri. Hänen nimensä on vaihtunut päässäni aika usein, mutta Chiriksi jääköön hän.
Kommentit